Olimme eilen kylässä eli vieraisilla. Se, että "käsketään kylään", on erittäin harvinaista herkkua tänä päivänä. Tuntui juhlalliselta vähän pukeutua ja laittautua ja lähteä kylään.

Kyläpaikka oli meille uusi. Tarjan kanssa tiesimme toisemme lapsuudesta, olemme kotoisin samasta kylästä, ja Tarja on ollut sisareni kanssa samalla luokalla kansakoulussa. Meidän tuttavuutemme alkoi viime syyskuussa Espanjassa Nerjan retkellä. Kun odottelimme retkibussia Rafaelin aukion kupeessa Fuengirolassa, katselin viereistä pariskuntaa ja erityisesti rouvaa, että onpa Tarjan näköinen. Päätin, että jossain vaiheessa retkeä lähestyn häntä ja kysyn, josko hän olisi ajattelemani ihminen. Kun retkibussi pysähtyi erääseen vuoristokylään, Tarja tulikin kysymään minulta, olenko se ihminen, joksi hän minut on tunnistavinaan. Siitä lähti juttu liikkeelle, ja retken jälkeen menimme vielä syömään yhdessä Ramazotti-ravintolaan. Loman aikana tapasimme vielä kaksi muutakin kertaa ruokailun merkeissä. Iloisena yllätyksenä nyt keväällä saimme heiltä kyläkutsun.

Oli erittäin kiva tavata, kiitos Tarja ja Stefan!